KAARLO KORPINEN – PAHAJOEN MAALARI

Kirjoittaja tunnelmoimassa rantakoivun idyllisessä katveessa Pahajoella 1970. K. Korpisen maalaus samasta paikasta 1975, koivu on lahonnut ja idyllin kanssakin on niin ja näin.

Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

Lauri Pohjanpää

Alavutelaisen taiteilijan Kaarlo Korpisen syntymän 100-vuotispäivän merkeissä on Alavuden kaupungintalon valtuustosalissa ollut nähtävillä tänä kesänä taiteilijan teosten näyttely. Korpinen oli itseoppinut harrastajamaalari, joka ei pyrkinyt maalauksillaan näyttelyihin eikä juuri muutenkaan esille, mutta maalasi pyynnöstä ja omaksi ilokseen maisemia ja pihapiirejä ja joskus muotokuviakin. Pahajoella vanhan Valtatie 66 varrella on edelleenkin tyypillinen omakotitalo, jossa Korpinen ikänsä asui ja työskenteli, viljeli maatilkkua ja kävi tilapäisissä töissä, kuten monet muutkin pahajokiset.

Kaarlo ”Kassu” Korpinen oli kuitenkin Pahajoella ainut, jota kutsuttiin taiteilijaksi. Isänikin maalasi toisinaan akvarelleja ja muun maalausurakoinnin ohessa myös Alavuden yhteiskoulun juhlasalin seinämaalauksen. Mutta ei häntä kukaan taiteilijaksi kutsunut. Ehkäpä hän oli karjalaisena muutenkin outo ja etäinen ilmestys. Kun taas Korpisen Kassu oli mukava ja pidetty mies. Hän oli monessa mukana, ohjasi nuorisoseuralla näytelmiä ja lausui runoja iltamissa ja muissa juhlissa. Näytelmäharrastus oli nuorisoseurojen suosittua ja näyttävää toimintaa aina 1960-luvulle television tuloon saakka. Naapurikylän Matti Asunmaa – äitini serkku – oli näytellyt pienen roolin jopa elokuvassa Härmästä poikia kymmenen. Elokuvan hääkohtauksessa Matti Asunmaa esittelee juuri sen kaikkein häjyimmän ilmeen, jolla meitä lapsia peloteltiin – että kohta Matti tulee ja tuijottaa!

Jokivarren Nuorisoseuralla – siis Jokivarren Nuorisoseuralla Pahajoella, miksei samantien Tienreunan, Metsänlaidan tai Pellonpientareen Nuorisoseura – älkää minulta kysykö! Juuri Jokivarren Nuorisoseuralla näin ensimmäisen kerran pikkupoikana Korpisen Kassun maalauksia. Mutta paljon suuremman vaikutuksen minuun teki runonlausunta. Lavalle ilmestyi pitkään ”berberiin” sonnustautunut laiha hahmo, musta baskeri päässään, ja alkoi lausua: Kaksi vanhaa, vanhaa varista nuokkuu hiljaa... Taianomaista oli verkkaisten sanojen putoaminen hiljaiseen saliin. Se oli aivan muuta kuin tuo näytelmien ainainen huutaminen ja mellastus.

Yksi Pahajoen idyllisimmistä maisemista avautuu Hevonkoskensillan pielestä yli joen suvannon Martinkosken suuntaan. Kassu Korpinen on maalannut näkymän 1975 juuri tuosta kaksihaaraisen rantakoivun katveesta, jossa niin monet haaveksijat ja rakastuneet tapasivat itsensä kuvauttaa. Maalauksessa koivu on jo vanhuuttaan katkennut, joten idylli on näiltä osin mennyttä. Sattumalta löysin haperoituneen valokuvan vuodelta 1970, jossa nuori taiteilijanalku S. J. Tanninen notkuu samaisen rantakoivun haarukassa. Koivu on kuvassa vielä pystyssä ja auringonlaskussa rypevä maisema on lähes sietämättömän kaunis. Nykyään koivusta on vain laho kanto jäljellä ja läpipääsemättömät pöheiköt ovat vallanneet rantapenkereet.

Kirjoitin runon Tuulenpiiskapuu samaisesta lahoavasta rantakoivusta joskus 1990-luvulla, siitä on useita versioita ja ne kaikki ovat yhä vaiheessa – work in progress.

Tuulenpiiskapuu

Joen töyräällä se seisoi

     paljaaksi kulunein juurin

     tuulen piiskaama puu.

Sen varjoissa unelmoitiin,

     kuu kuumotti ja piisamit

     läiskivät vettä kuin hullut.

Sen runkoa vasten valokuvattiin

     hääparit, vastasyntyneet

     ja isän uusi moottoripyörä.

Yhä torsonakin se nojaa tuuleen,

     joen uomassa ei vettä sen

     vertaa että häntäänsä kastaisi.

Isoäiti katsoo ikkunasta

     yli puutarhan ja peltoaukean

     äärettömyyksiin saakka.

Hänen katseessaan oleksii

     olemisensa ankaruudessa

     koko idänpuoleinen maisema.

Pöydällä samat leipomukset

     ja samat rasvassa tirisevät

     mummonmunkit.

Samat raskaat mullanhajut,

     paistetun sipulin ja

     väljähtyneen kahvin tuoksut.

Ikkunalla sama kollikissa,

    sama punainen pelargonia

    ja sama auringonlasku.

  Pekka Piisami, Pahajoki 22.8.1998

Matti Asunmaa (kesk.) elokuvassa Härmästä poikia kymmenen, 1950.