KULKUSUUNNASSA LOISTAA VALO

´

Hiekkadyynien keskeltä pilkistää Nidan kylä. Kuva SJT.  

 

Aukealle tule, ystävä! Vaikka nyt vain vähän loistaa

     Päivä ja ahtaana niin taivas meidät piirittää.

Huiput ei vuorten, ei metsänkään mukaan toiveeni nousseet,

     Tyhjänä myöskin lepää nyt ilma lauluton vain.

Pilvistä on, kujat nukkuu ja tiet, melkein näyttää minusta,

     Kuin uponneet oisi nuo lyijyiseen aikaan syvään.

– Friedrich Hölderlin (ote runosta Kulku maaseudulle)

NIIN & NÄIN -lehden numero 69 on (2/2011) on omistettu kävelemisen ja kulkemisen filosofialle. Lehdessä esitellään maineikkaita kävelijöitä ja kävelemisestä kirjoittajia, kuten Henry David Thoreau, William Wordsworth, Rebecca Solnit, Gary Snyder, Geoff Nicholson ja viime vuonna suomennetun kirjan Yksinäisen kulkijan mietteitä (2010) kirjoittaja Jean-Jacques Rousseau, joka ei lopulta keksinyt maailmaa vastaan mitään muuta kuin promenadin, vailla päämäärä kulkemisen. Kävelemällä lorvehtiminen (loitering) on tarpeeksi hidasta, että vähäisinkin näkymä ehtii avautua ajattelulle – siinä on jotakin samaa kuin kirjoittamisessa, on maltettava kirjoittaa yksi rivi, että voisi kirjoittaa toisen. Lehdessä on myös kaksi Maria Valkaman mainiosti kääntämää Hölderlinin runoa, Kulku maaseudulle ja Vaeltaja.

Joitakin vuosia sitten lorvehdin kesäisenä päivänä Neringalla, tuolla ihmeellisellä Kuurinkynnäällä, jossa puutkin kasvavat vinoon ja jossa hiekan, aaltojen loiskinnan, häikäisevän valon ja kottaraisen kokoisten hyttysten paljous suistaa ihmispolon raiteiltaan. Loputtomana kohoavien dyynien keskeltä löytyy yhä idyllinen Nidan kylä, jossa saksalaisen taiteilijasiirtokunnan ekspressionistit loivat uraansa ennen toista maailmansotaa. Menneestä idyllistä muistuttaa enää Thomas Mannin piparkakkutalon näköinen huvila, muuten koko Nidan kylä on vajonnut lyijyiseen aikaan syvään. Käkkäräisen männyn katveessa yritin kirjoittaa runoakin, mutta viini oli halpaa, naiset kauniita ja laulu epävireistä.

Kävelemisen ja kirjoittamisen hitaus vie mukanaan ja avaa uusia näkymiä. Niin nytkin. Kirjastossa oli pantu esille telineeseen, kuin minua varten, Hermann Hessen kirja Kulkija (suom. Teppo Kulmala 2010), joka koostuu kahdesta matkakirjasta, Vaellus (1920) ja Nürnbergin-matka (1927). Noihin aikoihin Hesse oli äärimmäisen innostunut akvarellimaalauksesta, ja niinpä Vaellus ilmestyikin kirjailijan akvarelleilla kuvitettuna. Mutta suomennoksesta ne on jätetty (tietenkin) pois; niin vähän kuvat merkitsevät nykykirjalliselle toimijalle – mieluummin tuijottaa vaikka tyhjää seinää. Harmin paikka.

Lähdin Hessen matkaan. Vaellus kertoo patikoimisesta Italian viininhuuruisessa lämmössä ja yltäkylläisyydessä. Ah, tuttua se on kovin. Mutta kirjan toinen tarina Nürnbergin-matka, lähes pienoisromaani, kolahti suoraan luihin ja ytimiin. Tunnistin kaikki nuo kirjoittajan kuvailemat oireet, luovan ihmisen ikiaikaiset turhautumat. Kirjailija on saanut kutsun tulla luennoimaan Nürnbergiin ja arvelee voimiensa tunnossa, että sellaisen matkan saattaisivat hermot hyvinkin kestää. Edellisestä luentokeikasta on kulunut jo pari vuotta, joten kirjailija vastaa kutsuun myöntävästi.

Muutaman päivän kuluttua kirjailijaan iskee katumus. Mitä kaikkea sellaisella matkalla joutuukaan kestämään. Kuinka hirvittävää onkaan lukea runojaan ventovieraille ihmisille, jotka kärsimättöminä vääntelehtivät tuoleissaan ja odottavat tilaisuuden loppumista, että päästäisiin tarjoilun ja seurustelun kimppuun. Ja mitä kaikkea tuona aikana saisikaan aikaiseksi kotona työhuoneellaan. Tosin kirjailija joutuu myöntämään, että työteko ei ole hänen parhaita puoliaan. Kauniit päivät ovat useimmiten liian kauniita työntekoon, joten ne kuluvat kävelyretkillä ja akvarellien maalauksessa. Harmaat ja kylmät päivät taas ovat liian ankeita työntekoon, silloin kannattaa vetäytyä takan ääreen lueskelemaan. ”Joskin minulle jää aikaa joutenoloon, ei sitä riitä matkustelemiseen tai seurusteluun tai onkimiseen tai muihin sieviin asioihin – ei, alituisesti minun on oleminen työmaani lähettyvillä, yksin, häiriintymättä, joka hetki valmiina mahdolliseen työhön. Jos minut on huomisillaksi kutsuttu Luganoon aterialle, se häiritsee, koska tiedän, että eikö vain iltahuomenissa ilmaannu kuin lennosta yksi niistä harvinaisista hetkistä, jolloin minulle laulaa taikalintu, jolloin innoitus työhön kutsuu.”

Ajan dynamiikkaa vastaan käy tilan statiikka, ja kun aikaa kuluu, tiekin rapautuu. Luentomatka osoittautuu juuri niin ankeaksi ja vaivalloiseksi, kun kirjailija on kuvitellutkin. Hän poikkeaa matkallaan eri paikoissa verestämässä nuoruuden muistojaan. Mutta ankeallakin matkalla on hetkensä, Tuttlingenissa myöhäisellä iltakävelyllä yö ja kuutamo lumoaa hänet. ”Suipot talonpäädyt nousivat kalvakalle taivaalle, mailla halmeilla ei näkynyt ainoatakaan ihmistä, piha-aidan takana haukkui koira.” Ja mikäs muukaan kuin Hölderlinin runokatkelma Yö kimpoaa vanhenevan kirjailijan tajuntaan.

– yö tulee,

täynnä tähtiä ja vähääkään piittaamatta meistä,

loistaa tuo hämmästyttävä, vieras ihmisten joukossa,

surullisena ja suurenmoisena vuorten yllä.

–  (suom. Risto Niemi-Pynttäri)

Lyhytkin matka voi olla pitkä. Vaikka päällimmäisenä onkin tuo tunne, että täytyy olla alituisesti valmiina työhuoneen lähettyvillä, niin toisinaan sinne on lähes mahdotonta mennä. Shusaku Arakawa sanoi joskus jossain haastattelussa, että taiteen tekemisessä on vaikeinta työhuoneelle meneminen. Ongelman poistaakseen Arakawa kehitti heliumtäytteisen työhaalarin, jonka avulla taiteilija saattoi liikkua työtiloissaan lähes painottomassa tilassa. Haalaria ei ole tullut myyntiin paikallisiin marketteihin (löytyisikö netistä?), joten ei auta kuin lähteä välillä dyyneille lorvailemaan.

NERINGA

Tuuli pyörittää kuivaa heinää.

Aurinko peilautuu ulapalta

       ja kimmahtaa hienkanjyvien kristalleista.

Suurisuomuinen tuulen painama mänty

      tuoksuu vienosti tärpätiltä.

Aallot kahahtavat rantaan.

Turpeat pilvet työntyvät mereltä

       ja suuret pisarat ropisevat

      dyynien pehmeään pintaan.

Poukamassa vartoo Nidan kylä,

      muistoineen ja päivänvarjoineen.

Mutta eivät tule takaisin

      maineikkaat kesävieraat.

- SJT (2007)