keskiviikko 20. lokakuuta 2010

PUUTARHASSA KASVAA PÖKKÖSIENI

´



Näyttely- ja kirjantekokiireiden keskellä sienestyskausi pääsi livahtamaan ohi. Sitten tulivat sateet ja sitten pakkaset, joten sienisaalis jäi vaatimattomaksi. Harmittaa. Vaihtelua ruokapöytään toivat jo elokuun alussa puutarhaan ilmestyneet leipävadin kokoiset herkkusienet – yhdestä sienestä sai pannun täyteen. Sen sijaan vanha kanttarellipaikka osoittautui pettymykseksi, vain muutama kuiva sienennysä koko syksynä. Pakastettavaa tuli lähinnä vain haperoista ja kehnäsienistä.

Juuri kuulin uutisista, että tatteja on tänä vuonna saatu ennätysmäärin. Mutta en minä vaan ole löytänyt kuin muutaman herkkutatin, jotka tulivat samantien syödyiksi. Visuaalisesti sienikausi on ollut upeaa katsottavaa, varsinkin kärpässieniyhdyskunnat kasvoivat parhaimmillaan metropolisiin mittasuhteisiin. Yhtä sellaista piti käydä vielä jälkikäteen kuvaamassa, mutta joku oli potkinut sienikaupungin maan tasalle.

Vanhaa sienestäjää ilahduttavat kaikki hassunnimiset harvinaisuudet, kuten tympöset, lapakat, pököt, orvakat, käämikät, nupikat, kuupikat, loisikkaat, hiipot, lätikät, haprakkaat ja risakkaat. Siinä meni jo suomen kielen oikolukuohjelma Voikko aivan ulalle. Naapurin kanssa kinatessa löytyy sienien nimistöstä muutakin käyttökelpoista herjausarsenaalia kuin tuo kaikille tuttu limanuljaska (Gomphidius glutinosus): – Senkin hurmehiippo (Mycena haematopus). – Onko sitä hytyvinokasta (Hohenbuehelia) näkynyt? – Se lähti sen kalvastympösen (Hebeloma crustuliniforme) kanssa baariin.

Mustaseljapensaan juurelle kasvoi syyskuussa terhakas rypäs puistopökkösieniä (Mutinus ravenelii). Luulin ensin tuota valkoisesta munasta nousevaa ufon näköistä hirviötä kovinkin harvinaiseksi, mutta alkujaan Pohjois-Amerikasta lähtöisin oleva sieni on levinnyt rivakasti ja sitä on tavattu jopa Oulussa. Koiranpökkösieni (Mutinus caninus) olisi ollut harvinaisuus, sitä on tavattu Suomessa vain Houtskärissä. Tanskassa sieni on niin yleinen, että se erehdyttävästi korvaa polkujen varsilla aidot koiranpökäleet.

Myöhäissyksyn muoto- ja värimaailmaa ilahduttavat myös maljakkaat (Aleuria), nuo vilpittömin mielin luontoon lähteneen ihmisen todellisuususkoa horjuttavat omituiset oliot. Maljakkaat viihtyvät koko Pohjolassa Jäämeren rantoja myöten paljaalla maalla, sorateillä, sepelillä tai vaikka asfaltilla. Oranssimaljakas (Aleuria aurantia) hehkuu niin uskomatonta värin heleyttä, että täytyy silmiään hieraista, ikään kuin ne siitä kummemmiksi tulisivat. Turhaan ei tämä värisävy ole saanut väritölkin kylkeen epiteettiä Tono Amarillo de Cadmio Naranja.

Ilma on syksyisen korkea ja kirkas, ei muuta kuin kamera olalle ja ulos luontoon. Ennen lumen tuloa ehtii vielä tutustua metsän outoon mutta kiehtovaan maailmaan.

3 kommenttia:

  1. Elä narraa! Ei tuommoisia pökkösieniä ole! Maljasieniä sen sijaan näkyy juuri näihin aikoihin kaikkialla.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Aivan. Ensin itsekin luulin, että se on jokin Nevarannan installaatio. Suomen kielessä on mainiot sienten nimet, mutta pökkösienen kohdalla on kyllä epäonnistuttu. Mikä pökkö tuo nyt on!

    VastaaPoista