lauantai 26. syyskuuta 2009

TÄYSIN SOPIMATONTA

´

Arne Jacobsen ja S. J. Tanninen hämmentävässä kohtauspaikassa?

Nuorena poikasena tuli tehtyä joskus jotakin sopimatonta, jota sai koko suku hävetä. Eräs tapaus liittyi pitkiin alushousuihin, joita äitini vaati pitämään ainakin helluntaihin saakka. Eräänä kuumana kevätpäivänä vedin mielenosoituksellisesti pitkäpunttiseni Pahajoen urheilukentän lipputankoon. Jostain kumman syystä koko kylä tiesi kenen kalsarit siellä liehui. Opettajakin kävi torumassa, että sellainen käytös oli täysin sopimatonta.
´
Kuluneella kesäkaudella tuo sopivaisuuden raja tuli taas vastaan ainakin kuvataidetta ja huonekaluja yhdistävässä näyttelyssä. Tämä Kalustetalo Vepsäläisessä järjestetty taidenäyttely sai median vaikenemaan täysin, vaikka kerrankin olisi ollut jotakin mistä kirjoittaa. Myös muutamat näyttelyyn osallistumattomat taiteilijat jupisivat, että on häpeällistä (tai ainakin rumaa) viedä taidetta myytävien 'kalujen' sekaan.

Näyttelyn idea oli hieno. Jokainen taiteilija sai etsiä suuresta myyntihallista itselleen mieluisan huonekaluryhmän ja ripustaa siihen teoksensa. Se toimi todella hyvin, muutamassa tunnissa upea näyttely oli pystyssä. Omat maalaukseni pääsivät Arne Jacobsenin tuolien kanssa samaan nurkkaukseen. Avajaisyleisö oli innoissaan. Miksi tällaista ei ole keksitty aiemmin, sanoivat monet. Paitsi nämä muutamat, joiden mielestä avajaistarjoilukin oli viineineen ja janssonin kiusauksineen täysin sopimatonta.

Vaikka näyttely kesti pitkään, tuntui kuin sitä ei olisi ollut lainkaan olemassa. Eräs toimittaja sanoi, että tuollaisesta näyttelystä kirjoittaminen olisi suoranaista mainontaa. Samaan aikaan lehtien kulttuurisivuilla ilmestyi kyllä erillisiä juttuja huonekaluista, mm. yli puolen sivun artikkeli Yrjö Kukkapuron tuoleista. Samoin juttuja ilmestyi erillisistä taidenäyttelyistä. Mitä tästä opimme, ei taaskaan mitään.

maanantai 7. syyskuuta 2009

JA VIIKOSSA KASVOI METSÄ




Viikon ajan olen seurannut jännityksellä Rutsuko Sakatan näyttelyn FELT – What a Wonderful World -näyttelyn pystytystä Seinäjoen taidehallissa. Päivä päivältä taidehallin bunkkerimaisen (n. 800 m²) kellaritilan neljä salia muuttuivat osin imaginaariseksi metsäksi ja osin sisäistäkin sisäisemmäksi (mielen)tilaksi.

Kun ensimmäisenä ripustuspäivänä poikkesin taidehallissa Rutsuko silitti pitkää silkkikangasta hehkuvalla raudallaan. Näyttelyn arkkitehti Sonoko Fujii mittaili seiniä mittanauhalla ja kieritti punaista villalankakerää auki. Miki availi lattialle kasattuja purkamattomia paketteja. Kaikki näytti olevan hallinnassa, ikään kuin Erdan mystiset tyttäret nornat olisivat olleet askareissaan. Tykötarpeinaan heillä oli varsin yksinkertaiset keinot: silkki ja villasta huovutetut elementit.

Seuraavana päivänä punainen lanka oli alkanut elää. Se juoksi pitkin seinää, teki neliön, ympyrän, kierukan, solmun ja juoksi taas eteenpäin. Sitten se ryhtyi koko seinän kattavaksi ruudukoksi, se määritti ripustusta kuin kirjoitus puhetta. Vastaanpanematta taidehallin tilat alkoivat taipua japanilaiseen komentoon, vain silloin tällöin yläkerran vedet hujahtivat putkistoissa kuin villit vuoripurot.

Vielä 20 minuuttia ennen avajaisia Rutsukon rauta hehkui kuumana. Tarjoilupöytä oli täynnä merilevään käärittyjä riisipalleroita ja pitkiksi suikaleiksi leikattuja porkkana ja kurkkunippuja. Sitten saapuivat kutsuvieraat pihaan saakka yltävänä jonona. Iloinen puheensorina täytti tilan, joku piti avajaispuheen, taiteilija itsekin puhui ja yllätti monet sujuvalla suomen kielellään.

Yhtäkkiä valot himmenivät ja taikametsästä nousi esiin punaiseen silkkiin verhoutunut hahmo Kimmo Pohjosen alkuvoimaisen musiikin saattelemana. Annatuuli Saineen äärimmäisen keskittynyt dynaaminen tanssi henkisti vielä viimeisetkin näyttelytilan millimetrit. Aivan kuin kuviteltu metsä olisi herännyt hengettärensä myötä eloon. Mieleen tulivat Rutsukon avauspuheessaan lausumat sanat, siellä on onnellista jossa voi mennä metsän sisään joka päivä.
´´
Rutsuko Sakata: FELT – What a Wonderful World
Seinäjoen taidehalli 5.9.–27.9.2009